
Rammer Excellence -sarjan lippulaiva Rammer 9033E -iskuvasara on tehokas työkalu niin maalla kuin merellä. Turun satamaurakassa testattu vesivarusteltu 9033E osoittautui juuri Terramaren tarvitsemaksi voimanpesäksi.
Kun Terramare tarvitsi tehokkaan iskuvasaran vaativaan vedenalaiseen purku-urakkaan, valinta osui luontevasti Marakoniin – Suomen johtavaan iskuvasaroiden ja kaivinkoneiden hydraulisten lisälaitteiden asiantuntijaan.
Terramarella on pitkä kokemus Rammer-iskuvasaroista, joita yhtiö ja sen edeltäjät ovat käyttäneet jo 1990-luvulta alkaen. Tällä kertaa etsinnässä oli erityisen järeä työkalu, joka selviää vaativista olosuhteista pinnan alla.
Kumppanin valinnassa painoarvoa annetaan usein myös muille tekijöille, kuin yksistään laitteelle. On tärkeää, että kumppanilla on myös syvällinen ymmärrys työn vaatimuksista sekä laaja kokemus laitteista ja niiden käytöstä vaativissa olosuhteissa. Marakonin asiantuntemus täytti nämä kriteerit.
Terramaressa rikotustehot nousivatkin uudelle tasolle, kun 130 tonnin kaivinkoneeseen hankittiin vesivarusteltu Rammer 9033E -iskuvasara. Ruoppaukseen, väylärakentamiseen sekä erityisesti satamien ja laitureiden rakentamiseen erikoistunut Terramare urakoi Turun risteilijälaituria osana Ferry Terminal Turku -hanketta. Uutta vasaraa kokeiltiin vedenalaisten betonisten eroosiolaattojen sekä tihtaalien rikotuksessa.

”Eroosiolaatta estää maa-ainesten kulumista laiturirakenteiden alta ja pohjamateriaalin leviämisen väylälle potkurivirtojen mukana. Tihtaali taas on teräspaalujen varassa oleva laivojen kiinnityspaikka, joka on erillään satamalaiturista”, Terramaren työpäällikkö Marko Saarelma selventää.
Ensikokemukset vakuuttivat
Sekä Saarelman että operaattori Juho Ylikarjulan ensikokemukset uudesta iskuvasarasta olivat yksinomaan positiivisia. Rikottavat tihtaalit olivat noin 6 x 10 x 3 metrin kokoisia.
”Onhan siinä voimaa! Massa vielä kertaa iskua, joten tulosta tulee nopeasti”, yhteensä parikymmentä vuotta iskuvasaroita maalla ja merellä käyttänyt Ylikarjula toteaa uudesta työkalustaan.
”Uusi Rammer sopii täydellisesti meidän 130 tonnin kaivinkoneeseemme. Se nopeuttaa työtä selvästi. Aiempi 4099-malli toimi, mutta oli tähän koneeseen alimitoitettu”, Saarelma toteaa.

Rammer Excellence -malleihin saa vesivarustelun
Rammer 9033E on järein Sandvikin valmistama iskuvasara, jota käytetään usein kaivoksissa, mutta Excellence-malliston rakenne mahdollistaa vesivarustelun myös vaativiin vedenalaisiin kohteisiin.
”Kookas erikoisvasara ja vesivarustelu vaativat paitsi teknistä osaamista myös asianmukaiset tilat, jotta varustelu ja huollot sujuvat turvallisesti ja tehokkaasti. Massiivinen laite on vaikuttava kokeneiden raskaan kaluston huoltajienkin näkökulmasta”, Marakonin huollon esihenkilö Anssi Juselius toteaa.
Vesikelpoisuus muodostuu vasaran sisälle ilmakanaviin johdetun paineilman muodostamasta ilmapatjasta, joka estää veden pääsyn laitteeseen ja sekoittumisen hydrauliöljyyn.

Rahantulo loppuisi saman tien, jos 10 miestä joutuisi odottamaan esimerkiksi tiivistettä Kiinasta. Rammerin kotimainen valmistus ja Marakonin huolto on taannut nopeat varaosatoimitukset ja korjaukset.
Marko Saarelma
Ilmanpaine mitoitetaan vasaran koon ja työsyvyyden mukaan. Usein kaivinkone varustetaan järjestelmällä, joka estää iskun, jos paine on liian matala. Vasarasta poistetaan myös huohotus ja siihen tehdään joitain muitakin muutoksia veden poistamiseksi. Rikotustehon maksimoimiseksi kaivinkone ja iskuvasara on hyvä optimoida toisilleen sopiviksi.
Rikotus veden alla alkaa kaikuluotauksesta
Vedenalainen rikotus eroaa maakrapujen urakoista parissakin asiassa. Ensinnäkin 130 tonnin kaivinkone on asennettu kiinteästi ruoppaajaan, joka pysyy paikoillaan meressä kolmen tukijalan avulla. Toinen ero on näkyvyydessä: savisessa vedessä sitä ei ole lainkaan. Purettavista kohteista on saatu esitiedot jo tarjouspyynnön yhteydessä.
”Rikotusta valmistellaan pohjan kaikuluotauksella, jonka jälkeen satama-alueesta ja purettavista kohteista laaditaan kartta. Kartan avulla suunnitellaan lyöntipisteet, jotta palaset on helppo kerätä pohjasta”, Saarelma luettelee esivalmisteluja.
GPS ja animointi varmistavat osumatarkkuuden
Ruoppaajan GPS ja kaivinkoneen puomin nivelanturit välittävät tiedot operaattorille. Hän näkee toiselta näytöltä sijainnin kartalla ja toiselta reaaliaikaisen animoinnin puomin ja vasaran liikkeistä veden alla.
”Operaattori pystyy seuraamaan, mihin lyönnit ovat osuneet ja ammattitaitoinen kuljettaja tuntee, milloin laatta on mennyt rikki.”
Kahden viikon rikotuksen aikana materiaalit kerättiin proomuun. Sen jälkeen pohja tasoitettiin, ja lopuksi sukeltajat valavat uuden eroosiolaatan paikalleen.

Nopea huolto on perusedellytys
Ruoppaustyömailla koneet pyörivät usein 24/7, koska esimerkiksi väyläruoppaukset on tehtävä sulan aikana. Rammerin toimintavarmuus miellyttää työpäällikköä, ja aiemman 4099-iskuvasaran huollot ovat käsittäneet vain kuluvien osien vaihtoja.
Marakonilla on yli 40 vuoden kokemus iskuvasaroista ja niiden soveltamisesta erilaisiin kohteisiin. Yritys on yksi Suomen vanhimmista Rammer-jälleenmyyjistä ja tarjoaa asiakkailleen ainutlaatuisia lisäpalveluita kuten nopean, 24 tunnin huoltotakuun Rammer-vasaroille sekä asiantuntevaa tukea laitteiden valintaan, käyttöön ja ylläpitoon.
”Meidän tehtävämme on varmistaa, että asiakas voi keskittyä itse urakkaan ja me huolehdimme kaikesta muusta niin, että kalusto toimii moitteettomasti”, Marakonin tekninen asiantuntija ja myynnistä vastaava Tuomo Virtanen kertoo.
”Rahantulo loppuisi saman tien, jos 10 miestä joutuisi odottamaan esimerkiksi tiivistettä Kiinasta. Rammerin kotimainen valmistus ja Marakonin huolto on taannut nopeat varaosatoimitukset ja korjaukset”, Saarelma toteaa.
Onnistuminen vaativissa olosuhteissa edellyttää kokemusta, oikeita välineitä ja asiantuntevaa tukea. Marakonin kokonaisvaltainen osaaminen ja kattavat palvelut takaavat, että urakat etenevät sujuvasti, työskenneltiinpä sitten maan päällä tai veden pinnan alla.
Rammer 9033E -iskuvasara
- Rammer Excellence -sarjan suurin kone
- Peruskonesuositus 65–120 tonnia
- Työpaino 7400 kg
- Terän halkaisija 215 mm
- Vesivarusteltava
- RD3/SAM-etävalvonta
- Äänieristetty HD-kotelo
- Ramlube II -automaattirasvari
- Ramvalve-ylivirtaussuoja
- Tyhjäiskunesto, päällä/pois
- Iskunpituuden säätö, pitkä/lyhyt
- Säädettävä iskuenergia