
Maanrakennus-, kiviaines- ja purkuala eivät ole toimialoja helpoimmasta päästä. Kilpailu urakoista kiristyy jatkuvasti ja yrityksiltä vaaditaan kykyä joustaa ja toimia tehokkaasti mutta entistä ympäristöystävällisemmin erilaisissa olosuhteissa. Turkulainen InfraPurku Oy on kasvattanut toimintaansa viime vuosina kiihtyvää vauhtia kiertotalouteen keskittyen. Ja mitä tulee tuotteiden hankintaan ja huoltoon, he luottavat Marakonin vankkaan ammattitaitoon.
Monelle yritykselle kiertotalous ja muut ympäristöystävälliseen toimintaan liittyvät asiat ovat liiketoiminnan lisävaatimuksia, mutta InfraPurku Oy:n toiminnassa ne ovat aina olleet toiminnan keskiössä. Yrityksen henkilöstöllä on yli 15 vuotta kokemusta erilaisista vesi-, maanrakennus-, kiviaines- ja purkutöistä, mutta kun InfraPurkua perustettiin vuonna 2020, oli heti selvää, mitä kokonaisvaltaiset palvelut heille tarkoittavat.

Koko yrityksen ajatus lähti kiertotaloudesta. Halusimme tarjota asiakkaillemme ammattitaitoisten purkutöiden lisäksi jätteiden käsittelyn koko ketjun. Sen hoidimme ensimmäisenä kuntoon
Mikko Lindholm
Nykypäivänä InfraPurku toteuttaa laajasti erilaisia vaativia purkutöitä ympäri Suomea, keskittyen etenkin Varsinais- ja Etelä-Suomeen. Yhtiöllä on omasta takaa vahvaa osaamista vaativista, tarkkuutta vaativista asbesti- ja haitta-ainepuruista, ja lisäksi massiivipurkutöitä toteutetaan muiden urakoiden tavoin modernilla kalustolla alusta loppuun. Jokainen urakka hoidetaan suunnittelusta jätteiden kierrätykseen asti.
”Haluamme olla asiakkaalle vaivaton ja luotettava valinta. Kokonaispurku on vaativaa ja pitkäaikaista työtä, ja meiltä palvelut saa yhdeltä luukulta. Kun langat pysyvät meidän käsissämme, voi laatuun luottaa ja kustannustehokkuus on taattu, Lindholm sanoo.
Oma kiertotalousalue liiketoiminnan kasvun ja sujuvien urakoiden vauhdittajana
InfraPurun toiminta on aina nojannut kiertotalouteen, jota purkuliiketoiminta tukee. Tästä suurena meriittinä on yhtiön oma kiertotalousalue Suomen EcoPark. Salon Haajaan lokakuussa 2023 avattu kiertotalousalue ottaa vastaan ja käsittelee ensin alkuun puhdasta betoni/tiilijätettä sekä puhtaita ylijäämämaita.
”EcoPark oli tärkeä hanke meille, ja se on tehostanut toimintaamme reilusti. EcoParkin sijainti on erinomainen – paikalle päästään nopeasti Turun moottoritieltä. Lisäksi paikan päällä työt hoituvat sujuvasti oman talon henkilöstöllä, kertoo Lindholm.
EcoParkin toimintaa pyritään laajentamaan jatkuvasti. Kiertotalousalueella sijaitsee jätteen vastaanottopisteiden lisäksi InfraPurun oma auditoitu tuotantolaitos, jossa pystytään tuottamaan itse puhdasta betonimurskaa. Tavoitteena on lähitulevaisuudessa saada myös kiviainesta omaan käyttöön.
”Koska tuotantolaitoksen prosessimme on auditoitu, pystymme tuottamaan puhdasta EEJ (Ei Enää Jäte) betonia sellaisen lisäksi, jossa on jäteleima. Tämän ansiosta meillä tehtyä betonia pystytään hyödyntämään paljon laajemmissa käyttökohteissa. Lisäksi asiakkaalta säästyy aikaa ja rahaa, Lindholm kertoo.
InfraPurun asiakaslähtöiseen toimintaan kuuluu oleellisesti moderni kalusto ja sen huolellinen ylläpito. Aikaisemmin Caterpillarilla töissä ollut Lindholm tuntee työkoneet kuin omat taskunsa, ja hänen vahva kokemuksensa rahoituspuolesta on tukenut InfraPurun kasvua. Marakon on ollut Lindholmille jo pitkään tuttu toimija, jonka puoleen on käännytty niin työkalujen hankinnassa kuin huoltotarpeissa.
”Meillä koneet ja laaja valikoima työkaluja ovat omia. Esimerkiksi vasarat ovat kaikki Rammerin ja ne on hankittu Marakonin kautta, samoin kuin meidän työmme kannalta tärkeät pikaliittimet. Etenkin Suomessa, jossa olosuhteet vaihtelevat, pikaliittimet lisäävät oleellisesti työmaan turvallisuutta ja tehokkuutta, sanoo Lindholm.
Uuden vasaran hankinnan ja käyttöönoton helppous yllätti
Uusin lisäys InfraPurun kalustoon, Rammer E02 -vasara, hankittiin Lindholmin omien sanojen mukaan jopa yllättäen. Lindholm oli tuonut Marakonille huoltoon toisen, isomman vasaran, jota ei ollut käytetty hetkeen. Huollon yhteydessä yksi pienempi, hieno vasara kiinnitti kuitenkin Lindholmin huomion, ja keskustelu Marakonin henkilöstön kanssa kääntyi siihen.

”Meillä oli kyllä olemassa tarve pienemmälle vasaralle, mutta en ollut varsinaisesti vielä ostoaikeissa. Marakonin erinomaisesti toimiva kaveri kuitenkin ehdotti, että ottaisimme vasaran kokeiluun. Pelkästä ajatuksesta työmaalle kaikki menikin sitten nopeasti, Lindholm kertoo.
Vaikka Marakon oli Lindholmille tuttu toimija, koko prosessin sujuvuus yllätti erittäin positiivisesti. Rammer E02 -vasara otettiin Lohjan työmaalle testiin pikaisella toimituksella. Hyvin nopeasti kävi ilmi, että ketterä pikkuvasara oli juuri oikeanlainen InfraPurun tarpeisiin. Ostopäätös oli Lindholmin mukaan helppo tehdä Marakonin osaavan myyntipalvelun ja nopean toimituksen ansiosta.
Vaikka Marakon oli Lindholmille tuttu toimija, koko prosessin sujuvuus yllätti erittäin positiivisesti. Rammer E02 -vasara otettiin Lohjan työmaalle testiin pikaisella toimituksella. Hyvin nopeasti kävi ilmi, että ketterä pikkuvasara oli juuri oikeanlainen InfraPurun tarpeisiin. Ostopäätös oli Lindholmin mukaan helppo tehdä Marakonin osaavan myyntipalvelun ja nopean toimituksen ansiosta.
”Vasaralla naputettiin ensin lastauslaituria erittäin ahtaissa tiloissa, ja totesimme sen olevan oikea valinta meille. Vasaran teho-painosuhde on ihan todella hyvä. Vasara on ollut tehokas ja tarkka laite käyttää, sanoo Lindholm.
Marakonin ammattitaito varmistaa juuri
oikeat työkalut asiakkaan tarpeisiin
Uuden Rammer E02 -vasaran työura on vasta alussa InfraPurulla, mutta töitä näyttäisi riittävän. Tarkkuutensa ja ketteryytensä ansiosta vasaralla päästään tekemään töitä normaalisti hankaliin paikkoihin, jossa esimerkiksi putkia on paljon.
”Meillä on useita uusia urakoita vireillä, jossa tällaiselle vasaralle on tarvetta. Kokoonsa nähden näin tehokkaalle vasaralle työtä kyllä riittää. Tämä on ollut hyvä hankinta meille, sanoo Lindholm.
InfraPurku kiittelee Marakonia erityisesti erinomaisesta, ripeästä palvelusta ja vankasta ammattitaidosta. Lisäksi nopea ja kattava varaosapalvelu on iso syy sille, miksi InfraPurku luottaa Marakonin kumppanuuteen.
Voin kyllä käsi sydämellä suositella Marakonia. He ovat todella osaavaa porukkaa ja heidän kokemuksensa mahdollistaa sen, että osaavat suositella oikeita laitteita oikeisiin paikkoihin. Erinomaista palvelua, kaiken kaikkiaan, Lindholm summaa.