Tutustu työntekijöihimme: Esa Kohonen, Varaosamyynnin ammattilainen

23.6.2022

Esa ”Enzo” Kohosen työura Marakonilla on ollut kunnioitettavan pitkä. Hän aloitti yrityksen palveluksessa yli 30 vuotta sitten, kun yritys oli vielä pienehkö ja toimintansa alkuvaiheissa.  

”Tulin Marakoniin yrityksen perustaja Kari Veijalaisen pyynnöstä vuonna 1988. Meitä oli silloin vain neljä tyyppiä töissä ja sillä porukalla vastasimme iskuvasaroiden ja niiden varaosien myynnistä”, Kohonen muistelee. 

Sittemmin Kohonen alkoi keskittymään enemmän iskuvasaroiden vara– ja kulutusosamyyntiin, josta hän vastaa Marakonilla tänäkin päivänä. Hän on tunnettu tekijä alalla ja hänen rautaiseen ammattitaitoonsa luotetaan laajasti myös asiakkaiden keskuudessa. 

”Teknisen osaamisen lisäksi myyjän työssä tarvitaan ennen kaikkea ihmissuhdetaitoja. Pitää olla myös aito halu palvella asiakasta, jotta varaosatoimitukset saadaan matkaan nopeasti ja täsmällisesti. Asiakastyytyväisyys menee täällä kaiken muun edelle.” 

Kohosen työpiste sijaitsee Yrittäjänkadulla Lahdessa. Tyypilliseen työpäivään kuuluu asiakkaiden tilausten vastaanottaminen ja kyselyihin vastaaminen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Tämän lisäksi hän vastaa kaikkien vara- ja kulutusosien hankinnoista.  

”Varaosamyyjän työ on vaihtelevaa ja usein myös aika hektistä. Yhtä aikaa saattaa työpöydällä olla auki 5-50 tehtävää, jotka täytyy kyetä priorisoimaan ja järjestelemään niin, että kaikki asiakkaat tulee hoidettua asianmukaisesti. Työ myös keskeytyy usein, sillä puhelin soi käytännössä koko ajan”, Kohonen naurahtaa.  

Kohonen on seurannut aitiopaikalta Marakonin kasvua pienestä perheyrityksestä kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavaksi yritykseksi. Tänä aikana yritys on kasvanut neljän hengen porukasta lähes 40 ammattilaista työllistäväksi konserniksi. Globaalin puomiliiketoiminnan myötä yritys on myös kansainvälistynyt.  

”Marakon on mukava paikka olla töissä. Täällä työskentelee mahtava joukko osaavia ammattilaisia, joita yhdistää aito halu palvella jokaista asiakasta hyvin. Se mitä asiakkaalle luvataan, se myös hoidetaan”, päättää Kohonen.  

Lue myös

Huippulaadukasta huolto- ja varaosapalvelua halki Suomen

Lue lisää

Marakon investoi energiaa varastoivaan aurinkosähköjärjestelmään ja alkaa esitellä sitä myös asiakkailleen

Lue lisää

Marakon tuo markkinoille kaivuukoneeseen liitettävän Dipperfox-kantojyrsimen ja Fortressin korkealaatuiset betonileikkurit

Lue lisää

”Marakonilla ihmisiä kohdellaan yksilöinä ja heidän työpanostaan arvostetaan aidosti”

Lue lisää

Sosiaalinen media

Ota yhteyttä